Uudet 5 koulutuskerran kurssit löydät täältä
Toisten koirien ohittaminen muodostuu yllättävän helposti ongelmaksi ja ohitusongelmat ovatkin varmaan yleisin syy hakeutua koulutukseen. Syitä ongelman syntymiseen saattaa olla useita ja vaikeudet voivat alkaa pienestä tapahtumasta: yksi vastaantuleva räyhäävä koira tai koira, jota oma koira pelästyy, saattavat riittää.
Ohituskoulu järjestetään olosuhteissa, joissa häiriöiden mahdollisuus on minimoitu. Turvallisessa ja hallitussa tilanteessa koiranomistajan on helppo keskittyä koiransa käytökseen ja opettaa koiralle uusi toimintamalli räyhäämisen tilalle. Koulutuksen alkuvaiheessa myös kurssin ulkopuolella tapahtuva ulkoilu on syytä järjestää sellaiseen aikaan ja sellaisissa paikoissa, joissa häiriöiden todennäköisyys on mahdollisimman pieni. Näin saadaan vahvistettua koirakoulussa opittua käytösmallia.
Koulutuksen alussa pyritään muuttamaan koiran tunnetilaa sen nähdessä lajitoverinsa: palkitaan toisen koiran näkemisestä, jolloin se toinen koira vähitellen yhdistyy miellyttävään asiaan eli herkkupalaan. Tätä kutsutaan vastaehdollistamiseksi. Tämän jälkeen koiralle opetetaan jokin vaihtoehtoinen tapa toimia ohitustilanteissa.
Ohittaminen ei kertakäynnillä varmastikaan rupea sujumaan, jos sen kanssa on ongelmia, joten kannattaa saman tien varata kaikki viisi kertaa. Vielä tämän jälkeenkin saattaa olla tarvetta muutamaan ylimääräiseen käyntiin, mutta tästä paketista lähdetään liikkeelle.
Ensimmäinen koulutuskerta on lähinnä teoriaa, palkkioiden testaamista ja opastusta ohjaajan omien taitojen kehittämiseen. Toisella koulutuskerralla lähdetään sitten tositoimiin avustajakoiran kanssa.
1 koulutuskerta = puoli tuntia á 15 euroa (sis. ALV 24 %)